Merilinnoitus ja maailmanperintökohde

Suomenlinna on Helsingin edustalla sijaitseva maailmaan suurempien joukkoon kuuluva merilinnoitus ja Unescon maailmanperintökohde, joka
täynnä yllättäviä paikkoja ja mukaansavieviä seikkailuja. Viaporin historia alkaa vuonna 1747 kun Ruotsin kuningas Fredrik I hyväksyi mittavan
suunnittelman linnoituksen rakentamiseksi Helsingin edustalla. Rakennusuunnitelman laatimisesta ja toteutuksesta vastasi nuori tykistöupseeri
Augustin Ehrensvärd. Näin alkoi Pohjoisen Gibraltarin vuoteen 1808 kestänyt ruotsalainen vaihe.

Suomenlinnan hyväksi jo 100 vuotta

Olemme toimineet Suomenlinnan hyväksi jo sadan vuoden ajan vaalien ja kertoen arvokkaasta kulttuuriympäristöstämme. Suomenlinnan historian ja sen merkityksen esilletuominen on meidän ydintehtävämme ja teemme sen ylpeydellä ja ilolla. Maailmanperintökohteen herkkä ja arvokas ympäristö luo meille puitteet, jossa jokainen toiminta toteutetaan harkiten ja vastuullisesti. Haluamme varjella linnoituksen kulttuuriympäristöä, saarten luontoa sekä niitä ympäröivää Itämerta.

Kestävä kehitys

Olemme sitoutuneet seuraamaan toiminnassamme Suomenlinnan kestävän matkailun strategiaa sekä Kansallista maailmanperintöstrategiaa ja olemme suorittaneet Ekokompassin ympäristöjärjestelmän sertifikaatin sekä Q1000 Laatutonni-sertifikaatin. Noudatamme kaikessa toiminnassamme kestävän kehityksen periaatteita.

Jaamme tietoa kulttuuriympäristöstä

Toiminnassamme painotamme viestinnällistä vastuutamme ympäristömme varjelussa. Opastamme, esittelemme ja ohjaamme Suomenlinnan vierailijoita kunnioittamaan ympäristöään kertomalla heille siitä ja antamalla heille hienoja elämyksiä historian, luonnon ja rakennetun kulttuuriympäristön keskellä.

Pyrimme myös omassa toiminnassamme vastuullisiin tekoihin ja vähentämään ympäristön kuormitusta. Teemme toimipisteissämme ekologisia ja vastuullisia valintoja, jotka auttavat meitä varjelemaan Suomenlinnaa.

Ekokompassi ympäristösertifikaatti

Olemme suorittaneet Ekokompassi-ympäristösertifikaatin ja haluamme toimia vastuullisesti ja ympäristöystävällisesti. Vastuullinen toimintamme ulottuu niin henkilökunnan tasavertaiseen kohteluun, eri asiakasryhmien tarpeiden huomioimiseen kuin ympäristön varjeluun. Ekokompassin ympäristöjärjestelmän avulla suunnittelemme toimintamme yhä ympäristöystävällisemmäksi ja seuraamme toimitamme ympäristövaikutuksia.

Tilaa uutiskirje

Suomenlinnasta löytyy mielenkiintoista tekemistä ympäri vuoden. Ole perillä ajankohtaisista tapahtumista, näyttelyistä ja opastuksista tilaamalla uutiskirjeemme!


    Katso myös

    Suomenlinnasta löytyy paljon mielenkiintoista katsottavaa ja koettavaa. Alla joitakin kiinnostavia esimerkkejä.

    null

    Augustin Ehrensvärd

    Lue lisää linnoituksen perustajasta

    null

    Ajankohtaista

    Ajankohtaista Suomenlinnassa juuri nyt

    null

    Lapsille ja koululaisryhmille

    Seikkaile ja opi uutta!

    null

    Suomenlinna museo

    Vieraile ja tutustu linnoitukseen