Suomenlinnakeskuksessa sijaitsevat ympärivuotisesti avoinna oleva kahvila sekä matkamuistomyymälä. Kahvilassa voi nauttia kuumien juomien lisäksi pieniä makeita ja suolaisia herkkuja ja samalla tutkia erittäin mielenkiintoista ja monipuolista myymälän valikoimaa, josta varmasti löytyy niin lahjaideoita kuin matkamuistoja. Valikoimaan kuuluvat Suomenlinna-aiheinen kirjallisuus, julisteet, eri aikakausiin liittyvät tinasotilaat ja lasitavara. Museokaupassa on tarjolla myös aikuisille ja lapsille matkamuistoja, käyttöesineitä sekä vaatteita Suomenlinna-aiheisin tekstein ja kuvituksin. Suomenlinnakeskus sijaitsee linnoituksen keskeisellä paikalla, Tykistölahden sillan kupeessa.
Suomenlinnan kesäkauppa sijaitsee keskellä linnoitusta Susisaarella lähellä linnoituksen historiallista keskusaukiota Suurta Linnanpihaa ja Komendantintalossa toimivaa Ehrensvärd-museota. Kesäinen museokauppa toimii vuonna 1876 valmistuneessa hirsirakennuksessa, jossa on venäläisellä kaudella säilytetty ainakin linnoitustykistön taloustarvikkeita.
Osa museokauppamme laajasta tuotevalikoimasta on ostettavissa museokaupan verkkokaupasta. Tee hienoja kirjalöytöjä tai tutki vanhoja karttoja verkkokauppamme sivulla.
Matkamuistoja ja kirjallisuutta
Museokauppojen valikoimaan kuuluu Suomenlinna -aiheinen kirjallisuus useilla eri kielillä. Jos Suomenlinnan vierailulla jokin asia jäi askarruttamaan, museokaupan kirjavalikoimasta löytyy varmasti vastaus ja linnoituksen historiaan tutustumista voi jatkaa vielä kotona. Museokaupoista saat matkamuistoksi myös julisteet, 1700- ja 1800-luvun ruotsalaisia ja venäläisiä joukkoja esittävät taidokkaasti valetut tinasotilaat ja pienoistykit tai kaunista lasitavaraa. Museokaupoissa on tarjolla myös aikuisille ja lapsille Suomenlinna- ja Helsinki-aiheisia matkamuistoja, käyttöesineitä sekä vaatteita Suomenlinna -aiheisin tekstein ja kuvituksin.
Tee ostokset helposti verkkokaupasta
Suomenlinnakeskuksen museokauppa palvelee myös verkossa. Voit kotona tutustua laajaan kirjavalikoimamme ja Suomenlinna-aiheisiin tuotteisiimme ja tehdä tilauksen verkkokaupastamme.
Museokauppa toimii vuonna 1876 valmistuneessa hirsirakennuksessa, jossa on venäläisellä kaudella säilytetty ainakin linnoitustykistön taloustarvikkeita. Rakennuksen nykyinen okrankeltainen väri ja ikkunaluukut ovat tyypillisiä venäläisen kauden rakennuksille Suomenlinnassa. Suomenlinnalaisten suussa rakennus tunnettiin itsenäisyyden ajan alkupuolella ”kauravarastona”, koska sitä käytettiin hevosten rehusuojana. Viereisessä rakennuksessa toimikin talli, sillä merilinnoituksessakin tarvittiin hevosia sekä upseerien ratsuina että moniin linnoituksen töihin. Kaupparakennuksen hirsiseiniin ovat vuosikymmenten kuluessa raapustaneet nimensä niin venäläiset kuin suomalaisetkin linnoituksessa palvelleet sotilaat.
Nykyään rakennuksessa toimii kaksi erillistä myymälää: Suomenlinnan taidekäsityöläisten taide-esineitä myyvä kauppa ja Ehrensvärd-seuran ylläpitämä museokauppa. Rakennuksen numero B34 on päässyt myös museokaupan nimeen. Vanha hirsirakennus on eristämätön ja siksi kauppa on auki vain kesäkaudella.
Ympärivuotisesti museokauppa-asiakkaita palvelee toinen myymälämme Suomenlinnakeskuksessa.
Tilaa uutiskirje
Suomenlinnasta löytyy mielenkiintoista tekemistä ympäri vuoden. Ole perillä ajankohtaisista tapahtumista, näyttelyistä ja opastuksista tilaamalla uutiskirjeemme!
Katso myös
Suomenlinnasta löytyy paljon mielenkiintoista katsottavaa ja koettavaa. Alla joitakin mielenkiintoisia poimintoja.
Suomenlinna-museo
Näe Suomenlinna Experience filmi
Linnoituksen historia
Milloin linnoitus rakennettiin?
Lapsille ja kouluille
Seikkaile ja opi!
Kahville
Kaunis kahvila Piper tarjoaa kahvitukset ja picnicit