11,00 € / 60 min

Vuonna 1748 käynnistyivät pikkuruisen Helsingin kaupungin edustalla työt, joista alkoi Viaporin historia. Tähän jo 270 vuotta jatkuneeseen tarinaan tutustuu parhaiten opastetulla kierroksella. Kuudelle saarelle rakennettu bastionilinnoitus palveli Ruotsin Saaristolaivaston tukikohtana, jonka tarpeisiin rakennettiin myös suuri kuivatelakka. Ruotsin ajan lopulla alkuvuosien karusta rakennustyömaasta oli jo kuoriutunut yksi tuolloisen Suomen alueen suurimpia ja vilkkaimpia asutuskeskittymiä.

Linnoituksen venäläinen kausi käynnistyi Suomen sodan aikana, aikalaisia kummastuttaneen ja kauan keskustelua ja kysymyksiä herättäneen linnoituksen antautumisen myötä vuonna 1808. Venäläinen kausi kesti 110 vuotta, ja jätti perinnöksi mm. lukuisia kasarmirakennuksia sekä linnoitussaarten lounaispuolelle rakennetut vallit pattereineen - kauppiaskorttelin marketenttien kuuluisia sukuja ja Krimin sodan kokemuksia ja tarinoita unohtamatta.

Linnoituksen suomalainen kausi puolestaan käynnistyi keväällä 1918 Suomen sisällissodan tummassa varjossa. Sittemmin linnoitussaarista muodostui elävä varuskuntayhteisö ja ainutlaatuinen kulttuuriperintökohde. Tänä päivänä se on suosittu nähtävyys, jossa vierailee vuosittain yli miljoona kävijää.

Linnoitusalueella toteutettavalla kävelykierroksella kuullaan linnoituksen mielenkiintoisesta historiasta ja nykypäivästä. Kierroksella tutustutaan päänähtävyyksiin kuten Suureen Linnanpihaan ja aikoinaan maailman suurimpaan kuivatelakkaan. Opastus sisältää myös ilmaisen sisäänpääsyn Ehrensvärd-museoon museon aukioloaikana.

Kesä-elokuussa yleisöopastuksia järjestetään kiinaksi seuraavasti:

1.7.-31.8. 2019 ma-pe klo 14.00

Kierros alkaa Suomenlinnakeskukselta, kesto 1 h.
 

 

 

Perustiedot

KohdeSuomenlinna C 74,00190 Helsinki
Lisätietoja:Kierrokset alkavat Suomenlinnakeskukselta.

Tiedustelut

Ehrensvärd seura ry
guidebooking@suomenlinnatours.com
09 6841850
Y-tunnus: 0220249-0
Kauppias
Ehrensvärd seura ry
guidebooking@suomenlinnatours.com
09 6841850
Y-tunnus: 0220249-0

Tykkisluuppi Diana

Tykkisluuppi Diana tarjoaa ryhmille ainutlaatuisia merimatkoja 1700-luvun sota-aluksella. Matkaa elävöittää Valistusajan miehistö, jota tilauksesta johtaa aluksen kehittäjä, amiraali Chapman. Ruudin tuoksua ja tykkien pauketta kaipaaville tunnelmaa tuovat Wanhan varusväen tykkimiehet autenttisine varusteineen. Ja jos pelkkä purjehdus ei riitä, tarjolla on myös soutuseikkailu.

Tilaa uutiskirjeemme

Suomenlinnasta löytyy mielenkiintoista  ympäri vuoden. Ole perillä ajankohtaisista tapahtumista, näyttelyistä ja opastuksista tilaamalla uutiskirjeemme!


Katso myös

Tutustu Suomenlinnan museoihin, historiaan ja rakastu kaupunginosaan!
Suomenlinnan rakentaminen

Suomenlinnan historia

Linnoitus on kehittynyt kolmen vallan alla.

Suomenlinnan museo

Suomenlinna-museo

Suomenlinna-museo on auki ympäri vuoden.

null

Museoita kaikille

Tutustu Suomenlinnan kuuteen museoon.

Augustin Ehrensvärd

Ehrensvärd-seura ry

Ehrensvärd-seura on toiminut vuodesta 1921.