
Vuonna 1748 käynnistyivät työt, joista alkoi Suomenlinnan historia. Tähän yli 270 vuotta jatkuneeseen tarinaan tutustuu parhaiten opastetulla kierroksella. Kuudelle saarelle pienen Helsingin kaupungin edustalla nousi valtavan rakennushankkeen myötä monta kilometriä kivisiä muureja ja myöhemmin vielä pitkä rivi rantavalleja, joilla edelleen seisoo koko joukko suuria tykkejä. Saaret kätkevät sisäänsä myös kuivatelakan, jossa alunperin mm. rakennettiin sotalaivoja Ruotsin saaristolaivastolle. Viaporin linnoitus (nyk. Suomenlinna) oli Saaristolaivaston tärkeä tukikohta.
Kierroksella tutustutaan linnoituksen päänähtävyyksiin kuten Susisaaren suureen linnanpihaan, bastioneihin, kuivatelakkaan ja merelle tähyileviin tykkeihin. Opastus sisältää myös ilmaisen sisäänpääsyn Ehrensvärd-museoon museon aukioloaikana.
Ryhmille opastuskierroksia järjestetään tilauksesta ympärivuotisesti, 15 eri kielellä.
Opastetun kierroksen hinta koululaisryhmille on 140 €. Sunnuntaisin ja pyhäpäivinä + 30%.
Max. 35 henkilöä/opasryhmä; tätä suuremmat ryhmät jaetaan kahteen tai useampaan opasryhmään henkilömäärästä riippuen.
Perustiedot
Lisätietoja: | Suomenlinna on ulkoilmakohde, joten lämmin, säänmukainen vaatetus on tarpeen. Kesällä on hyvä suojautua auringolta ja varata vesipullo mukaan. Erityisesti lapsiryhmien kanssa Suomenlinnassa liikkuessa tulee kiinnittää erityistä huomiota turvallisuuteen, kulkea oppaan mukana ja välttää jyrkkiä ja korkeita paikkoja (putoamisvaara). Myös tiet voivat olla epätasaisia ja/tai liukkaita. |